Lahjoita

Lahjoittamalla tuet mielenterveysomaisten jaksamista!

Lähes 400 000 suomalaista hoivaa mielenterveysongelmista kärsivää läheistään. Usein tämä tapahtuu ilman vapaapäiviä tai taloudellista tukea.

Lahjoittamalla tuet mielenterveysomaisten jaksamista ja olet mukana tekemässä ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.

Saadut varat käytetään mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämiseen tarjoamalla mahdollisuuksia omaan aikaan ja virkistäytymiseen sekä tiedon ja tuen saamiseen yhdistyksen toimesta.

Voit tehdä lahjoituksen tilisiirtona FinFami Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry:n tilille: FI83 5682 7620 0045 97

Merkitse tiedoksi viestikenttään sana LAHJOITUS.

”Finfamin tuki oli välttämätöntä. Olin aivan loppu. Nyt jaksan huolehtia itsestä ja nautin elämästä, vaikka läheiseni sairastaa edelleen. Keskustelut omaistyöntekijän kanssa on helpottanut oloa suunnattoman paljon ja vertaisryhmissä on ollut helpottavaa huomata, että on paljon muitakin ihmisiä, jotka elävät samankaltaisessa tilanteessa, samankaltaisten huolien kanssa.”

 

”Tuella on ollut iso merkitys, se on tuonut aina takaisin toivon tielle. Finfamin toiminta on ollut elämää ylläpitävää vaikeina aikoina ja iloa tuovaa koko sen ajan, jonka olen mukana ollut. <3”

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla