Prospect-ryhmässä tehdään näkyväksi se, mitä on olla mielenterveysomainen/-läheinen ja löydetään uusia näkökulmia ja ratkaisuvaihtoehtoja kunkin omaan elämäntilanteeseen.
Mitä kurssilla tapahtuu?
Prospect- ryhmä on jaettu 10 moduuliin (tapaamiskertaan) ja jokaisella kerralla on oma teemansa. Ohjelma etenee siten, että ensimmäiset viisi moduulia käsitellään matkaa ja kokemuksia tähän asti (ensimmäinen viikonloppu) ja sen jälkeen ruvetaan etsimään voimavaroja ja selviytymiskeinoja tulevaisuuteen (toinen viikonloppu). Jokainen moduuli pohjautuu edellisiin moduuleihin, joten tämän vuoksi on erittäin suositeltavaa, että osallistuu jokaiseen kokoontumiseen.
Ohjaajat ovat itse mielenterveysomaisia ja käyneet Prospect-kurssin aikanaan ja toimineet kymmenien Prospect-ryhmien ohjaajina. He osallistuvat myös itse vertaisina ryhmän työskentelyyn ja kertovat omasta matkastaan ja kokemuksistaan mielenterveysomaisena.
Prospect -ryhmistä saaduissa palautteissa korostuu se, että on saanut mahdollisuuden kerrankin turvallisessa ympäristössä puhua asioista, joita on ollut muualla vaikea jakaa. Ryhmässä on tullut kuulluksi, kukaan ei kauhistele tai tuomitse. Ryhmässä voi saada uusia oivalluksia ja toimintatapoja sekä itsemyötätuntoa.
Artikkelin ovat kirjoittaneet vertaisohjaajat Sirpa ja Aulis, jotka tulevat marraskuussa 2026 ohjaamaan Prospect-kurssin Hämeenlinnaan.
Lämpimästi tervetuloa mukaan, ilmoittautuminen kurssille on käynnissä!
Lisätiedot ja yhteydenotot

Marjukka Kaitakorpi
Omaistyöntekijä, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
p. 040 455 2160